Ennen ensimmäisen ottelun alkua kävi selväksi, että voimasuhteet olivat pahasti vastustajan (AVYK) eduksi. Latva bros ja Temmes eivät ilmestyneet nimenhuutoon vaan heidät saatiin kiinni puhelimella vasta viisi minuuttia ennen ottelun alkua. Kaikki makoilivat vielä kotona, joten Hurjien oli käytävä torjuntataisteluun ilman heitä.
Onneksi halli tarjosi meille varustetukea ja Heikki pääsi maalille. Kentällä viilettivät Kimmo, Niko, Jani, Ville, Köpä ja Koppa.
Taktiikkana oli neljän miehen sumppu ja yksi mies piikkinä vastustajan selustassa. Tämä viivytystaktiikka toimikin hyvin. Lähes kolmella kentällisellä pelannut AVYK ei päässyt karkuun vaan toisen erän loppupuoliskolla, kun reservimme saapui paikalle, tilanne oli tasan 4-4.
Ilmeisesti AVYKin heikko selkäranka ei tätä vahvistusjoukkoa enää kestänyt, sillä viimeisessä erässä torjuntataistelumme kääntyi hyökkäykseksi. Lopputuloksena oli komea 8-5 voitto. Se oli laadun voitto määrästä.
Jälkimmäiseen otteluun Hurjat tuli isänmaan henkeä kunnioittaen sinivalkoisissa väreissä. Vihulainen (Garbaasit) kantoi punaisista asua. Osa vastustajista oli tainnut hakea rohkeutta viinapullosta, sillä ajoittain kamppailun tuoksinassa ei voinut olla huomaamatta vanhan viinan hajua. Mutta alkoholikaan ei vastustajaamme auttanut, sillä sinivalkoinen rintamamme musersi heidän turhan itseluottamuksensa.
Hyökkäys toisensa jälkeen vyöryimme vastustajan maalille. Ylivertaisuutemme sai kuitenkin viimeistelymme epätarkaksi ja haaskasimme lukemattomia paikkoja. Lopputuloksena oli kuitenkin selvä 9-4 voitto.
Päivän parhaita tehomiehiä olivat jo totutusti Niko ja Ville (tehoja ei muistissa, mutta kovia lukemia, uskokaa pois!). Lisäksi hyökkäyspäähän siirretty J. Koponen latasi ainakin kolme maalia (ja mahdollisesti jotain muutakin...). Hyville tehoille ylsivät myös Kimmo ja Jani, jotka pelasivat toka pelissä Kopan rinnalla. Jälkimmäisen pelin osalta täytyy lisäksi mainita Temmeksen kaksi hienoa maalia. Pakit (Lare, Köpä, Heba) pelasivat hyvän turnauksen yhtä vaihtomiestä kierrättäen ja selvisivät lisäksi koko päivästä yhteensä yhdellä 2 min jäähyllä. Maalilla Panu pelasi myös hyvän turnauksen vaikka joutuikin eka pelissä maalille pahasti kylmiltään kesken toisen erän.
//Jani
|